Sotilasvirkatalo ja kestikievari
Röytyn kotiseututalo sijaitsee Taipalsaaren kirkonkylässä aivan kirkon vieressä. Röytyn talo mainitaan sotilasvirkatalona ensimmäisen kerran vuonna 1680. Röytty toimi lyhyen aikaa Ruotsin armeijan luutnanttien virkatalona, kunnes koko Taipalsaaren alue siirtyi Venäjälle Turun rauhassa vuonna 1743. Tämän jälkeen alkoi talon aika kestikievarina.
Läpi 1800-luvun aina vuoteen 1937 Röytty palveli matkustajien levähdyspaikkana. Kestikievarin viimeinen isäntä oli Viktor Rikkonen. Hänen veljenpojaltaan Veikko Rikkoselta tila siirtyi Taipalsaaren kunnalle vuonna 1988. Röytyn kotiseututalo avattiin museoksi vuonna 1996.
Tällä hetkellä Röytyn kotiseututalon käyttö on painottunut yrittäjän pitämään kahvila- ja ravintolatoimintaan. Nykyisellä toiminnalla ja huoneissa esillä olevilla, kievariperinteeseen, Röytyn ja Taipalsaaren historiaan liittyvillä, esineillä on pyritty ottamaan huomioon talon kestikievarimenneisyys. Ruokailun ja kahvittelun lomassa voi myös katsella mielenkiintoisia videoita Röytyn kotiseututalon ja Taipalsaaren historiasta.
Aitat
Lähimpänä Röytyn kotiseututaloa sijaitsee viidestä hirsiaitasta koostuva aittarivistö. Aitoissa on näytteillä Taipalsaaren historiaan kuuluvia maatalousesineitä. Makuu- ja vaateaitoissa on esillä tekstiilejä ja vanhoja pyykkäysvälineitä pyykkilaudoista 1930-luvun kädellä kammettavaan pesukoneeseen. Maitoaitassa on nähtävillä muun muassa vanha separaattori ja puisia leilejä. Maatalousaitassa on mahdollista tutustua miesten työkaluihin ja sepän palkeeseen. Vilja-aitassa on isot laarit, viikatteita sekä vanhoja viljamittoja.
Hevosajopelimuseo
Ulkorakennuksessa toimiva Taipalsaaren Hevosjalostusyhdistyksen perustama museo on avattu yleisölle vuonna 1996. Hevosajopelimuseossa on esillä kahdessa kerroksessa hevosvetoisia ajoneuvoja matkustukseen, kuljetukseen ja maataloustöihin, sekä hevosen hoitoon ja raviurheiluun liittyvää esineistöä. 1800- luvun lopun ja 1960- luvun välisenä aikana valmistetut reet, arvokkaat kiesit ja maatalouskoneet kertovat hevosen tarpeellisuudesta maatalousyhteiskunnassa.
Museossa on näytteillä myös valokuvanäyttely, jossa on esillä hevosaiheisia kuvia 1930- luvulta alkaen. Osana valokuvanäyttelyä on harvinainen kuvasarja taipalsaarelaisen suvun kilparaviohjastajista neljässä sukupolvessa.
Röytyn pihapiirissä on Hevosajopelimuseon takana vanha sauna.