Edellinen Jokelan nuorisotila Monari
Tuusula, Uusimaa
Veistospuisto sijaitsee pääosin nykyisen Helsingin seurakuntayhtymän Kellokosken juhlatalon leirikeskuksen piha-alueella. Veistoksiin ja arboretumiin voi tutustua silloin, kun talossa ei ole seurakunnan leiritoimintaa tai muita tilaisuuksia.
Itämeren alueen kuvanveistäjät kokoontuivat kesäisin 1990-luvulla Itämeri-keskukseen eli Kellokosken juhlatalolle. Kokoontumisen aikana syntyi taideteoksia taloa ympäröivälle puistoalueelle. Alueella on taidetta myös vuosilta 2001–04, jolloin juhlataloa käytettiin Tuusulan kunnan lahjoittaman Taideteollisen korkeakoulun ympäristötaiteen professuurin yhtenä kohdealueena.
Lng :25.104035
Lat: 60.535313